Page 1 of 1

Viikkokisan perussäännöt

Posted: Mon Aug 27, 2007 9:03 pm
by mikeful
Siirretty suoraan vanhasta foorumista.

Aletaan tästä eteenpäin käyttämään näitä sääntöjä viikkokisojen pohjana sekaannusten ja ylimääräisen vaivannäön välttämiseksi. Parannus- ja korjausehdotuksia sekä kysymyksiä voi postata tänne. Suotavaa olisi, että tämä topikki linkitettäisiin jokaisen viikkokisan ensimmäiseen viestiin varmuuden vuoksi.

Viikkokisan perussäännöt
  • Kilpailun pitää olla hauska, mielenkiintoinen ja järkevä.
  • Yksi viikkokisa kerrallaan käynnissä.
  • Kisa alkaa sunnuntaina tai maanantaina, kun uusi kisa julkaistaan.
  • Kisa päättyy perjantaina keskiyöllä.
  • Viikonloppu varataan pelien testaamiseen ja äänestykseen.
  • Kisan voittaja saa päättää uuden kisan aiheen ja erikoissäännöt tai luovuttaa järjestämisen jollekin muulle.
    • Vanhoja aiheita saa kierrättää, mutta välissä pitäisi olla vähintään pari-kolme kuukautta.
    • Aiheen ja erikoissääntöjen tulee olla järkeviä.
  • Kisaan osallistuvan tuotoksen pitää olla ennen julkaisematon/tehty kisa-aikana.
  • Varmista luvat, jos käytät muiden tekemää materiaalia.
    • äänet/musiikki
    • kuvat
    • kentät
    • tekstit
  • Hyvien tapojen vastaiset ja laiton materiaali on kielletty.
  • Valmiita kirjastoja/materiaalia ja omia vanhoja koodeja saa hyödyntää.
  • Kisan järjestäjä saa tehdä erikoissääntöjä ja kumota/muuttaa yllä olevia sääntöjä järkevissä rajoissa.
    • Esimerkki: "Pelin teossa ei saa käyttää valmiita kuvia. Käytä vain CB:n piirtokomentoja."
    • Esimerkki: "Tee peli, joka hyödyntää kirjastoa X."
    • Esimerkki: "Pelissä tulee olla vähintään kaksi kuvaa annetusta kuvapaketista."

Re: Viikkokisan perussäännöt

Posted: Tue Aug 28, 2007 12:06 pm
by Nucreal
Hmm.. Kukas nyt sitten aloittaa tämän? ^^

Re: Viikkokisan perussäännöt

Posted: Tue Aug 28, 2007 3:43 pm
by Mr.Demolition
Viime kisan voittaja, eli Harakka.

Re: Viikkokisan perussäännöt

Posted: Tue Sep 16, 2008 11:54 pm
by Pettis
Semmoinen juttu noihin kisoihin, että kun päätätte sen aikarajan niin pitäytykää siinä. Monet on valittaneet noista kisoista, kun ihmiset tähtäävät tiettyyn aikaan ja tekevät juttujaan hiki hatussa, niin sitten yhtäkkiä aikaa siirretäänkin eteenpäin sen vuoksi kun joku sitä pyytää että ehtis itse kisaan.

EI TODELLAKAAN NÄIN!

Pitää sen verran suunnitella tuota hommaa, että aikoja ei tarvitse muuttaa _mistään syystä_. Samoten osallistujat, jos ette ehdi määräaikaan, niin voi voi.