Joulukalenteri 2010

Muu yhteisön välinen keskustelu.
User avatar
valscion
Moderator
Moderator
Posts: 1599
Joined: Thu Dec 06, 2007 7:46 pm
Location: Espoo
Contact:

Re: Joulukalenteri 2010

Post by valscion »

Ohhoh, näköjään oli lauantai sen verran vauhdikas, etten muistanut tänne mitään juttua laittaa. Jatketaan kuitenkin, ja nytten tässä olisi 5. päivän vitsi:
Kolme miestä oli kuollut samana päivänä. He olivatkin juuri koputtelemassa taivaan porttia kun Pyhä Pietari ilmestyi ja sanoi:
-Sori pojat. Tänään on tilaa vain yhdelle. Ratkaisemme asian siten, että se joka kuoli kaikkein karmeimmalla tavalla, pääsee sisään. Otan teidät vastaan yksitellen, jotta voitte rauhassa kertoa tarinanne.

Ensimmäinen mies kertoi:
-No, juttu meni näin. Olin jo pitkään epäillyt että vaimoni pettää minua, ja eräänä aamuna tulin töistä hiukan aikaisemmin kotiin. Kotona ei näyttänyt olevan ketään, mutta aloin tutkia paikkoja. Parvekkeella huomasinkin erään miehen roikkuvan alusvaatteisillaan. Tein heti johtopäätöksen, että mies oli vaimoni rakastaja. Aloin takoa miehen käsiä nyrkeilläni, mutta se ei tehonnut, joten hain lekan. Sen avulla mies tippui alla olevaan pusikkoon, mutta jäi jotenkuten henkiin. Raivoissani hain keittiöstä jääkaapin ja heitin sen miehen niskaan, jolloin hän kuoli. Mutta sitten tekoni alkoi kaduttaa minua, joten menin makuuhuoneeseen ja ammuin itseni. Sillä tavalla minä kuolin.
-Että sillä tavalla. Menepäs takaisin ja pyydä toinen mies sisään.

Toinen mies aloitti oman tarinansa:
-Kaikki alkoi siitä, kun ostin Tampereelta kirjakaupasta kirjan, jossa esiteltiin erilaisia voimisteluliikkeitä. Eräänä aamuna aloin testata niitä parvekkeellani, mutta tipahdin reunalta alas. Paria kerrosta alempaa sain napattua erään toisen asunnon parvekkeesta kiinni. Yhtäkkiä paikalle saapui joku hullu mies, joka alkoi hakata käsiäni ensin nyrkeillä ja sitten lekalla. Sormet muussina tipahdin alapuolella olevaan pöheikköön, mutta jäin onneksi henkiin. Luulin pääseväni pakoon, mutta se hullu mies tiputti jääkaapin niskaani. Siihen minä sitten kuolin.
-Ohhoh. No pyydäpäs sitten se kolmas mies sisään.

Kolmas mies saapuikin pian ja alkoi kertoa:
-Eräänä aamuna, kun olin erään naisen kanssa hänen kotonaan, kuulimme naisen aviomiehen tulevan kotiin. Nainen piiloutui komeroon, ja minä aloin myös hädissäni etsiä piilopaikkaa. Sitten sain mielestäni hyvän idean; piilouduin jääkaappiin...
Edelleen tämä on voimassa:
VesQ wrote:Enkä kaipaa mitään ilmoituksia, että juttu on wanha tai vastaavaa.
cbEnchanted, uudelleenkirjoitettu runtime. Uusin versio: 0.4.1 — Nyt myös sorsat GitHubissa!
NetMatch - se kunnon nettimättö-deathmatch! Avoimella lähdekoodilla varustettu
vesalaakso.com
User avatar
Timblex
Advanced Member
Posts: 252
Joined: Sun Apr 11, 2010 10:37 am
Location: Kouvola

Re: Joulukalenteri 2010

Post by Timblex »

Joulupallo ;)
Kuva olisi liian iso tänne
click
Entinen timpe99...
Demokisa 2013 demo valmis, Check it out!
mikeful
Moderator
Moderator
Posts: 523
Joined: Mon Aug 27, 2007 8:36 pm
Location: Vaasa, Finalnd
Contact:

Re: Joulukalenteri 2010

Post by mikeful »

Hyvää itsenäisyyspäivää. Kasaan jossain välissä illalla ensimmäisen viestin listan ajantasalle.
Image
Pelejä: Pelasta puhe, Grinder
Muuta: Blogi, Twitter
User avatar
esa94
Guru
Posts: 1855
Joined: Tue Sep 04, 2007 5:35 pm

Re: Joulukalenteri 2010

Post by esa94 »

Image

Miken linjalla mennään näin ikäänkuin peesissä.

Ehdottakaas vaikka privana jotain aihetta mitä vois piirtää :P
saska
Newcomer
Posts: 39
Joined: Mon Aug 27, 2007 9:40 pm

Re: Joulukalenteri 2010

Post by saska »

Image
User avatar
Ruuttu
Devoted Member
Posts: 688
Joined: Thu Aug 30, 2007 5:11 pm
Location: Finland, Sipoo

Re: Joulukalenteri 2010

Post by Ruuttu »

Tajusin vasta nyt pistää tämän tänne. Pyöritän nääs amiksen datanomiryhmämme foorumeilla joulukalenteria, jonka pystyvät vierailijatkin näkemään.
Käy katsomassa!
User avatar
valscion
Moderator
Moderator
Posts: 1599
Joined: Thu Dec 06, 2007 7:46 pm
Location: Espoo
Contact:

Re: Joulukalenteri 2010

Post by valscion »

Anteeksi eilisestä, unohdin laittaa jutun tänne kun oli vähän hektinen päivä. Tämänkin päivän juttu tulee hieman myöhään, mutta etteköhän te kestä :P

Nyt kuitenkin 7. päivän "mietteet", eli sanapelleilyt:
  • Mitä teit puolityhjälle pullolleni?
    - Vein vajaan.
  • Huonon pidon vuoksi 10 panssarivaunua piti teloittaa.
  • Ette tulleet kutsuntoihin?!?
    - Minulla oli oma syyni.
  • Huomenna kylvetään, sanoi likainen maanviljelijä.
  • Kaljanjuontikilpailussa otettiin pitkästä aikaa.
  • Tietokonehakkereita ei voitu syyttää, kun näyttöä ei löytynyt.
cbEnchanted, uudelleenkirjoitettu runtime. Uusin versio: 0.4.1 — Nyt myös sorsat GitHubissa!
NetMatch - se kunnon nettimättö-deathmatch! Avoimella lähdekoodilla varustettu
vesalaakso.com
mikeful
Moderator
Moderator
Posts: 523
Joined: Mon Aug 27, 2007 8:36 pm
Location: Vaasa, Finalnd
Contact:

Re: Joulukalenteri 2010

Post by mikeful »

Mitä? Ei kuvaa 8. päivälle? MSPAINTTIME!
Image
Pelejä: Pelasta puhe, Grinder
Muuta: Blogi, Twitter
User avatar
Ruuttu
Devoted Member
Posts: 688
Joined: Thu Aug 30, 2007 5:11 pm
Location: Finland, Sipoo

Re: Joulukalenteri 2010

Post by Ruuttu »

mikeful wrote:Mitä? Ei kuvaa 8. päivälle? MSPAINTTIME!
*PIC*
En ole pitkään aikaan nähnyt taideteosta, joka tällä tapaa kouraisee syvältä sisimmästä. *Sniff* Tämä on kaunista..

Muistakaa käydä vilkaisemassa myös tämä joulukalenteri. Joskus sieltä voi löytää ihan hyvääkin sisältöä.
naputtelija
Devoted Member
Posts: 718
Joined: Wed Nov 03, 2010 7:56 pm
Location: Joku piste pohjoisessa.

Re: Joulukalenteri 2010

Post by naputtelija »

Storm wrote:Nyt kun joulu lähestyy uhkaavasti, on aika alkaa tekemään kaikenlaisia ruokia joulupöytään. Tässä ohje kuinka teet maittavan jouluisen hedelmäkakun...
Meinasin jo kertoa köksän opelle että tehdään toi kunnes luin vähän tarkemmin...
<Ize> Pitäs tehä allekirjotus..
<Ize> Vois keksiä jonkin nasahtavan sanonnan..
<Ize> Siitä tulis upea legenda ja kaikki vaihtaisivat allekirjoituksensa siihen.
<Ize> Ehkä ei kuitenkaa...
MaGetzUb
Guru
Posts: 1715
Joined: Sun Sep 09, 2007 12:35 pm
Location: Alavus

Re: Joulukalenteri 2010

Post by MaGetzUb »

Runo:
Jo joutui joulu jonnejen. Viidentoista ikä vei ilot veitikoiden.
ES:ää kun ei jonnejen suuhun livu niin ei CS:ä terroristejakaan enää tipu.
Runescapessa rankkarijonnet rällästää joulueventeissä mellastaa.
Tippuu hanelta hampaat kun jonne tulee hakkaan tipun faijaa.
Joulunakaan ole enää rauhaa kun jonnet öisin ulkona pauhaa
kiitäkäämme siitä energiajuoma lain valtaa.
.
Solar Eclipse
Meneillä olevat Projektit:
We're in a simulation, and God is trying to debug us.
mikeful
Moderator
Moderator
Posts: 523
Joined: Mon Aug 27, 2007 8:36 pm
Location: Vaasa, Finalnd
Contact:

Re: Joulukalenteri 2010

Post by mikeful »

Joku vanha kuva... Näitä lisää luvassa! :3
Image
Pelejä: Pelasta puhe, Grinder
Muuta: Blogi, Twitter
Valtzu
Active Member
Posts: 115
Joined: Sun Aug 26, 2007 2:40 pm
Location: Sauvo
Contact:

Re: Joulukalenteri 2010

Post by Valtzu »

Jouluja kaikille
http://valtzu.arkku.net/musa/hj.mp3

#cb2 ftw
mikeful
Moderator
Moderator
Posts: 523
Joined: Mon Aug 27, 2007 8:36 pm
Location: Vaasa, Finalnd
Contact:

Re: Joulukalenteri 2010

Post by mikeful »

Pitänee kasata useampi kuva putkeen, että saadaan joka päivälle jotain... :S

Joulu pitää pelastaa vaikka muiden kustannuksella. >:o
Image
Pelejä: Pelasta puhe, Grinder
Muuta: Blogi, Twitter
KilledWhale
Tech Developer
Tech Developer
Posts: 545
Joined: Sun Aug 26, 2007 2:43 pm
Location: Liminka

Re: Joulukalenteri 2010

Post by KilledWhale »

Tämän päivän luukusta kurkistaa cb-tiimi.
Kuva eilisestä pikkujoulumiitistä:
Image
CoolBasic henkilökuntaa
Kehittäjä

cbFUN Kello
cbSDL
Whale.dy.fi

<@cce> miltäs tuntuu olla suomen paras
mikeful
Moderator
Moderator
Posts: 523
Joined: Mon Aug 27, 2007 8:36 pm
Location: Vaasa, Finalnd
Contact:

Re: Joulukalenteri 2010

Post by mikeful »

Alkaa ideat loppua. Randomriehunta hiipii sisään... :S
http://mikeful.kapsi.fi/files/joulu2010/kone.png
Image
Pelejä: Pelasta puhe, Grinder
Muuta: Blogi, Twitter
mikeful
Moderator
Moderator
Posts: 523
Joined: Mon Aug 27, 2007 8:36 pm
Location: Vaasa, Finalnd
Contact:

Re: Joulukalenteri 2010

Post by mikeful »

Lisää vanhoja kuvia. Tällä kertaa GMod-leikkimisestä.
Image
Pelejä: Pelasta puhe, Grinder
Muuta: Blogi, Twitter
mikeful
Moderator
Moderator
Posts: 523
Joined: Mon Aug 27, 2007 8:36 pm
Location: Vaasa, Finalnd
Contact:

Re: Joulukalenteri 2010

Post by mikeful »

Turha perfektionismi pilaa oikean luovuuden.
Image
Pelejä: Pelasta puhe, Grinder
Muuta: Blogi, Twitter
mikeful
Moderator
Moderator
Posts: 523
Joined: Mon Aug 27, 2007 8:36 pm
Location: Vaasa, Finalnd
Contact:

Re: Joulukalenteri 2010

Post by mikeful »

Ja ketään ei kiinnosta... :(

Image
Pelejä: Pelasta puhe, Grinder
Muuta: Blogi, Twitter
naputtelija
Devoted Member
Posts: 718
Joined: Wed Nov 03, 2010 7:56 pm
Location: Joku piste pohjoisessa.

Re: Joulukalenteri 2010

Post by naputtelija »

Tässäpä on kuva.
Attachments
O Tannebaum...
O Tannebaum...
nimetön.JPG (16.34 KiB) Viewed 13242 times
<Ize> Pitäs tehä allekirjotus..
<Ize> Vois keksiä jonkin nasahtavan sanonnan..
<Ize> Siitä tulis upea legenda ja kaikki vaihtaisivat allekirjoituksensa siihen.
<Ize> Ehkä ei kuitenkaa...
Locked