Kuoleman Pataljoonat

Jaa meneillään olevat projektisi tai valmiit pelit muun yhteisön kanssa täällä.
Post Reply
User avatar
regalis
Advanced Member
Posts: 268
Joined: Mon Aug 27, 2007 9:44 pm

Kuoleman Pataljoonat

Post by regalis » Fri Jan 04, 2008 3:46 pm

Vuoden 2007 parhaat CB-pelit -topicissa tulleista muutamasta pisteestä motivoituneena päätin kaivaa Kuoleman Pataljoonat esiin tietokoneen kätköistä. Toivuttuani koodin purkkaisuuden aiheuttamasta järkytyksestä, muokkailin tehtäväsysteemiä hieman nopeammaksi, ja sain FPS:n nousemaan "jopa" kolmenkymmenen tienoille. Ja tehtäviä on tähän mennessä vasta 14. Tein myös Main Questin loppuun asti.

Nyt siis peli on jotenkuten pelattavissa ilman kovin pahaa tökkimistä, mutta uusia tehtäviä tai mitään muita suuria lisäyksiä ei voi tehdä ilman radikaaleja muutoksia koko pelimoottoriin. Eli muuten pelin pitäisi olla suhtkoht valmis, mutta sisältöä on melko vähän. Veikkaisin että kaikki tehtävät pääsee alle tunnissa läpi, eikä sen jälkeen ole oikein muuta tekemistä.

En siis enää tee (ainakaan mitään suuria) muutoksia peliin, lähinnä siksi, että tehtäväsysteemi ja melkein kaikki muukin on täysin sekavaa ja äärimmäisen raskasta purkkakoodia.

Peliohjeita vanhasta topicista:
Leveleitä ei ole vasta kuin jousiammunta ja hyökkäys. Jousiammunta vaikuttaa siihen, miten paljon hajontaa nuolissa on ja miten paljon vahinkoa ne aiheuttavat. Hyökkäys tekee enemmän vahinkoa viholliseen.

Ohjaus - nuolet
Nuolien ampuminen - space
Miekalla lyöminen - oikea control
Tavaroiden pudottaminen - hiiren oikea

Ihmisille puhutaan enteristä ja puheesta pääsee pois painamalla uudestaan.

Tallentaminen tapahtuu menemällä sängyn viereen ja painamalla enteriä. Samalla energiat palaavat.
Image
Image
Image

Pelin saa ladattua osoitteesta:
http://www.freewebs.com/nitrofilms/kupa.zip
Jos linkki ei toimi, kopioi se osoiteriville.

User avatar
-Z-
Devoted Member
Posts: 682
Joined: Tue Aug 28, 2007 3:33 pm
Location: In ur danmaku, grazin ur bullets

Re: Kuoleman Pataljoonat

Post by -Z- » Fri Jan 04, 2008 4:14 pm

Linkki on rikki :(
"Fallout 3 (#10) marked a shift in the industry, a move that saw the western RPG begin to surpass its Japanese counterparts." -IGN top 100 RPGs of all time

User avatar
regalis
Advanced Member
Posts: 268
Joined: Mon Aug 27, 2007 9:44 pm

Re: Kuoleman Pataljoonat

Post by regalis » Fri Jan 04, 2008 5:03 pm

Outoa, minulla toimii ihan normaalisti, kunhan linkin copypastettaa osoiteriville. o_O Toimiikohan muilla?

Jaha, näköjään peliin olikin jäänyt enemmän bugeja kuin muistin... Sir Torofille pitää puhua monta kertaa ennen kuin pääsee Main Questissa eteenpäin, ja tappaessa neuvonantajan vaimoa vakoilevan mustapukuisen tyypin saattaa tulla MAV... :|

User avatar
Koodiapina
Forum Veteran
Posts: 2396
Joined: Tue Aug 28, 2007 4:20 pm
Contact:

Re: Kuoleman Pataljoonat

Post by Koodiapina » Fri Jan 04, 2008 6:19 pm

Mites ois jos olis joko "strong potion" tai "vahva lääke" eikä tuollaista sanahirviötä kuin "vahva potion"? ;) Grafiikat on ihan hyvät, niitä ei kannata lähteä vaihtamaan. Kehyksen tyyli ei mielestäni sovi peliin, mutta monen muun mielestä varmasti sopii. Tehtäviä on hyvä määrä, mutta kun en oo pelannu niistä ainuttakaan niin täytyy mennä pelaamaan.

BUGI: Metsän läpi voi mennä siin kohtaa missä siitä pitäis poistua enterillä
BUGI: Melkein jokaisessatalossa puuttuu hitkerroksen palanen ja ukko pääsee menemään mustaan tyhjyyteen ja näin mihin taloon tahansa
BUGI: Sama juttu siellä vasemman puoleises talos jossa on se ukko. Tämän bugin seurauksena kaikkiin taloihin pääsee kävelemällä mustaa tyhjyyttä pitkin ja kävelemällä siihen nurkkaan jossa on sänky.
BUGI: Äskeisessä bugissa se samainen ukko lennähtää kanssa sinne tyhjyyteen.
BUGI: Vasemmalta oikealle luettuna ensimmäisen allaolevan sellin seinässä puuttuu hitkerrosta yhden tilen verran ja siitä pääsee menemään
BUGI: Sellien jälkeisestä ovesta mentäessä ukko jää lattiaksitarkoitettujen tilejen alle, koska ne ovat ilmeisesti laitettu OVER kerrokseksi
BUGI: Samaisen aukion ylhäällä olevista puista vasemmanpuoleisen oikeasta yläkulmasta on jäänyt hit kerros laittamatta
BUGI: Samaisen aukion eteläsuunnassa olevan seinän läpi pääsee menemään
BUGI: Joidenkin talojen sisään pääsee pää-kartalla
BUGI: Peli jämähti totaalisesti kun kuolin

Mut peli vaikuttaa silti hyvin lupaavalta!
Last edited by Koodiapina on Fri Jan 04, 2008 6:48 pm, edited 8 times in total.
Olen liian älykäs ollakseni väärässä. Jos olet kanssani eri mieltä, suosittelen sinua pohtimaan omaa elämänkatsomustasi ja sen perusteita.

User avatar
MaGetzUb
Guru
Posts: 1715
Joined: Sun Sep 09, 2007 12:35 pm
Location: Alavus

Re: Kuoleman Pataljoonat

Post by MaGetzUb » Fri Jan 04, 2008 6:33 pm

Näyttää mahtavalta kuvista päätellen. Minäpä lataan. Tykkää RGP:eistä
Huoh pakkaus on 4mt
EDIT:

Tosi kica kun en ehtinyt edes tutkia paikkoja niin elämä hupeni ja kuolin. :evil:

EDIT:

2. Sori luulin, että elämä loppuu koko ajan kun sitä käy hakees lisää. Mutta tää on paras rpg, joka on tehty cb:llä.

Last edited by MaGetzUb on Fri Jan 04, 2008 7:40 pm, edited 2 times in total.
Solar Eclipse
Meneillä olevat Projektit:
We're in a simulation, and God is trying to debug us.

User avatar
regalis
Advanced Member
Posts: 268
Joined: Mon Aug 27, 2007 9:44 pm

Re: Kuoleman Pataljoonat

Post by regalis » Fri Jan 04, 2008 7:19 pm

Grandi wrote:...
Yhdessäkään mainitsemistasi kohdista ei puutu paloja hit-kerroksesta. Seinien läpi meneminen johtuu luultavasti siitä, että hahmoa liikutetaan FPS:n mukaan tietty määrä, ja FPS:n ollessa pieni, hahmo pääsee läpi seinistä. Mutta ongelma on nyt korjattu (?), hahmoa liikutetaan nyt vähemmän kerrallaan, monta kertaa framessa.

Pelin jämähtäminen johtui luultavasti siitä, että kaikki objektit poistetaan pelaajan kuollessa. Nyt tämäkin pitäisi olla korjattu. Korjasin myös pari bugia vihollisten poistamisessa, jotka luultavasti aiheuttivat MAVit vihollisia tappaessa.
programmer of DSG wrote:Viälä kun saisi tauko valikon ja kirkkaammat tekstit niin hyvä olisi.
Ai niin, unohdin laittaa aloitusviestiin, oikeassa alareunassa oleva iso painike avaa valikon, josta näkee pelihahmon statsit, rahan, etsintäkuulutuksen yms. ja samalla pysäyttää pelin.
Last edited by regalis on Fri Jan 04, 2008 8:46 pm, edited 1 time in total.

User avatar
MaGetzUb
Guru
Posts: 1715
Joined: Sun Sep 09, 2007 12:35 pm
Location: Alavus

Re: Kuoleman Pataljoonat

Post by MaGetzUb » Fri Jan 04, 2008 7:57 pm

Viälä kun saisi tauko valikon ja kirkkaammat tekstit niin hyvä olisi.
Solar Eclipse
Meneillä olevat Projektit:
We're in a simulation, and God is trying to debug us.

User avatar
-Z-
Devoted Member
Posts: 682
Joined: Tue Aug 28, 2007 3:33 pm
Location: In ur danmaku, grazin ur bullets

Re: Kuoleman Pataljoonat

Post by -Z- » Fri Jan 04, 2008 9:26 pm

Ah, juu, Copypastaa, nam. Koko pelihän on mahtavuudessaan täysin ylittämätön ja muutenkin kertakaikkiaan helskutin loistava. Todella harmi, jos on kerta kuolemassa pois... Loppujen lopuksi pelissä on liian vähän taitoja, luolastoja, tehtäviä ja muuta tekemistä, että siinä olisi riitävästi pelattavaa. Olisi niin mukavaa, jos jatkaisit, mutta jos ei niin ei...

Jos olet kerta lopettamassa kehityksen, niin sainkin idean. Tee siitä
Open-Source!
Kaikki voisivat lisäillä omia tehtäviä, taitoja, vihollisia, luolastoja ja esineitä, tweakata pelimekaniikkaa, pidentää main questia jne. Kuoleman Pataljoonat ei kuolisi koskaan! MWAHHAHHAHHAAA!

...

Mutta olen tosissani, jatka tai jaa. Suuri päälikkö on puhunut!
"Fallout 3 (#10) marked a shift in the industry, a move that saw the western RPG begin to surpass its Japanese counterparts." -IGN top 100 RPGs of all time

User avatar
MaGetzUb
Guru
Posts: 1715
Joined: Sun Sep 09, 2007 12:35 pm
Location: Alavus

Re: Kuoleman Pataljoonat

Post by MaGetzUb » Fri Jan 04, 2008 10:42 pm

Tuli pelin pelattavuus ongelma. Siinä yhdessä tehtävässä sanotaan et pitää hakee peruna, purppura vuokko ja tiikerin lihaa. Mistä saa perunan???
Hei muute onko se lumottu miekka hyvä, vai pelin paras ase? Mä tykkään iha rpg:eistä. :D Ja kun cb:llä ei ole tälläisäi rpg:eitä niin sen takia tykkän tästä.
EDIT:

Bugi havaittu. Kun on on kunto täysillä ja syö tiikerin lihaa niin kuntopalkki menee rajansa ulkopuolelle.

Solar Eclipse
Meneillä olevat Projektit:
We're in a simulation, and God is trying to debug us.

User avatar
regalis
Advanced Member
Posts: 268
Joined: Mon Aug 27, 2007 9:44 pm

Re: Kuoleman Pataljoonat

Post by regalis » Fri Jan 04, 2008 11:05 pm

-Z- wrote:Open-Source!
Erittäin hyvä ajatus. Itsekin mietin pelin lähdekoodin julkaisemista, mutta se on kyllä sellaista sotkua, etten itsekään enää ymmärrä/muista miten jotkin koodin osat toimivat. Eikä kommentteja tietenkään ole lähes missään. Lisäksi koodia on ihan järkyttävät paljon, koska melkein kaikki on kirjoitettu moneen kertaan esimerkiksi funktioiden käytön sijasta. Koodi on jaettu seitsemään erilliseen cb-tiedostoon (pääohjelma, hahmojen päivitys, vihollisten päivitys, ammusten päivitys, tehtävät, valikko ja inventory), joissa on koodia yhteensä 4500 riviä.
Voisin silti laittaa vaikka huomenna illalla koodin jakoon, kunhan olen hieman saanut siistittyä sitä ja lisättyä kommentteja.
programmer of DSG wrote:Tuli pelin pelattavuus ongelma. Siinä yhdessä tehtävässä sanotaan et pitää hakee peruna, purppura vuokko ja tiikerin lihaa. Mistä saa perunan???
Hei muute onko se lumottu miekka hyvä, vai pelin paras ase? Mä tykkään iha rpg:eistä. :D Ja kun cb:llä ei ole tälläisäi rpg:eitä niin sen takia tykkän tästä.
EDIT:

Bugi havaittu. Kun on on kunto täysillä ja syö tiikerin lihaa niin kuntopalkki menee rajansa ulkopuolelle.

Perunoita on muistaakseni ainakin ihan pohjoisessa olevan pienen mökin kasvimaalla. Mökki on sen lumisen kaupungin länsipuolella. Lumotun miekan attack on 4, eli suht hyvä ase. Pelin parhaan aseen (attack 15) saa main questin lopussa Sir Torofilta. Toiseksi parhaan aseen (attack 10) saa Belasin itäpuolella vaeltelevalta Aslavetalta. Tyyppi on pelin voimakkain NPC, eli ei ihan heti kannata mennä haastamaan...

User avatar
-Z-
Devoted Member
Posts: 682
Joined: Tue Aug 28, 2007 3:33 pm
Location: In ur danmaku, grazin ur bullets

Re: Kuoleman Pataljoonat

Post by -Z- » Sat Jan 05, 2008 6:52 pm

regalis wrote:
-Z- wrote:Open-Source!
Erittäin hyvä ajatus. Itsekin mietin pelin lähdekoodin julkaisemista, mutta se on kyllä sellaista sotkua, etten itsekään enää ymmärrä/muista miten jotkin koodin osat toimivat. Eikä kommentteja tietenkään ole lähes missään. Lisäksi koodia on ihan järkyttävät paljon, koska melkein kaikki on kirjoitettu moneen kertaan esimerkiksi funktioiden käytön sijasta. Koodi on jaettu seitsemään erilliseen cb-tiedostoon (pääohjelma, hahmojen päivitys, vihollisten päivitys, ammusten päivitys, tehtävät, valikko ja inventory), joissa on koodia yhteensä 4500 riviä.
Voisin silti laittaa vaikka huomenna illalla koodin jakoon, kunhan olen hieman saanut siistittyä sitä ja lisättyä kommentteja.
Mahtavaa!

Bugi tai kaksi: Siellä Bloodgutissa mitään lohikäärmettä ole, ja tavaroiden hinta laskee kun pelin tallentaa, jopa miinuksen puolelle.
"Fallout 3 (#10) marked a shift in the industry, a move that saw the western RPG begin to surpass its Japanese counterparts." -IGN top 100 RPGs of all time

User avatar
regalis
Advanced Member
Posts: 268
Joined: Mon Aug 27, 2007 9:44 pm

Re: Kuoleman Pataljoonat

Post by regalis » Sat Jan 05, 2008 8:15 pm

Lohikäärmeen puuttuminen johtuu luultavasti siitä, että se luodaan kun tehtävässä päästään tarpeeksi eteenpäin. Jos tämän jälkeen sulkee pelin, ja lataa sen myöhemmin, lohikäärmettä ei luoda enää uudestaan. Tavaroiden hintojen laskemiselle en keksinyt syytä. Siis laskevatko kaupassa myytävien tavaroiden hinnat, vai pelaajan kauppiaalle myymien tavaroiden hinnat (vai molemmat)?

Pelin lähdekoodi tulee mukana paketissa, jonka voi ladata osoitteesta: http://www.freewebs.com/nitrofilms/KuPa.zip
Heittelin hieman kommentteja sinne tänne, mutta koodi on vieläkin ihan järkyttävän sotkuista ja epäloogista. Esimerkiksi vihollissysteemi pitäisi kirjoittaa kokonaan uusiksi, sillä nyt se toimii hieman tähän tyyliin:

Code: Select all

vihu\obj = blaablaa
vihu\ID = blaablaa
jne...

For vihu.VIHUT = EACH VIHUT
    Select vihu\ID
        Case 0
            tehdään jotain
        Case 1
            tehdään jotain muuta
        Case 2
           tehdään jotain jänskää
        Case 456
           tehdään jotain
    End Select
Next vihu
Eli siis melkein kaikki vihollisen toiminnot tehdään ID:n perusteella, vaikka paljon helpompaa olisi antaa jokaiselle viholliselle vaikka taistelutapa-muuttuja, jonka perusteella katsottaisiin miten vihut taistelevat.

Tehtäväsysteemin toteutustavasta en jaksa nyt kirjoitella sen enempää, yritin jotenkin selittää sen toimintaa tehtävät.cb-tiedostossa.
EDIT:

Bugi hintojen laskemisessa korjattu. Kauppaan mennessä hintoja muutettiin maineen mukaan tietty määrä, joten menemällä monta kertaa peräkkäin kauppaan, hinnat sai laskemaan/nousemaan. Korjasin niin, että nyt tuotteilla on muuttumaton alkuhinta, josta sitten lasketaan maineen mukaan nykyinen hinta.

EDIT:

programmer of DSG wrote:Siinä tehtävässä missä pitää hankkia se graalin maljan (mikä lie) kartta niin eiköhän se tyyppi, joka oli sielä vankilassa jääny jumii sinne luolaa missä on niitä nekromanstereja.
Korjattu.[/edit]
Last edited by regalis on Sun Jan 06, 2008 2:35 pm, edited 2 times in total.

User avatar
-Z-
Devoted Member
Posts: 682
Joined: Tue Aug 28, 2007 3:33 pm
Location: In ur danmaku, grazin ur bullets

Re: Kuoleman Pataljoonat

Post by -Z- » Sat Jan 05, 2008 11:43 pm

regalis wrote: Tavaroiden hintojen laskemiselle en keksinyt syytä. Siis laskevatko kaupassa myytävien tavaroiden hinnat, vai pelaajan kauppiaalle myymien tavaroiden hinnat (vai molemmat)?
Siis, kaupassa myytävien tavaroiden hinnat laskivat jokaisella tallennuskerralla. Jopa miinuksen puolelle, jolloin pystyi huijaamaan itselleen rahaa ostamalla tavaraa :> Kun sammutin pelin ja latasin uudestaan, tavarat olivat jälleen normaalin hintaisia. Sängyn viereen ja muutama entterin näpäytys, niin zääm, hinnat laskee. Onko muilla samaa ongelmaa?
"Fallout 3 (#10) marked a shift in the industry, a move that saw the western RPG begin to surpass its Japanese counterparts." -IGN top 100 RPGs of all time

User avatar
MaGetzUb
Guru
Posts: 1715
Joined: Sun Sep 09, 2007 12:35 pm
Location: Alavus

Re: Kuoleman Pataljoonat

Post by MaGetzUb » Sun Jan 06, 2008 2:18 am

On tuo peli kyllä aika buginen... Siinä tehtävässä missä pitää hankkia se graalin maljan (mikä lie) kartta niin eiköhän se tyyppi, joka oli sielä vankilassa jääny jumii sinne luolaa missä on niitä nekromanstereja.
Solar Eclipse
Meneillä olevat Projektit:
We're in a simulation, and God is trying to debug us.

:P

Re: Kuoleman Pataljoonat

Post by :P » Fri Jan 11, 2008 8:54 pm

[sensuroitu]

User avatar
Myst!c
Advanced Member
Posts: 259
Joined: Fri Dec 21, 2007 12:49 pm
Location: Kemi

Re: Kuoleman Pataljoonat

Post by Myst!c » Sat Jan 12, 2008 2:30 pm

Mahtava peli mielestäni. :P
Graffat ihan hyvää keskitasoa, pidän musiikista myös.
Bugejahan kyllä löytyi. :D Tiikerit tosin alussa jäivät
ru***aamaan puuta. Peli oli mukavan "vapaa",
kaupassa ihmettelin että sain rahaa kun ostin heikkoja
lääkkeitä ja kuntolääkkeitä. :) ERITYISESTI plussaa siitä
että olet tajunnut että peli ei ole koko näytölle. :D
kaikkien pitäisi laittaa ei koko näytölle tai ainakin että
voisi valita näytön koon. Niin ja kun myin sitten niitä
lääkkeitä josta sai rahaa niin sain tuplaten vielä rahaa. :P
Loppuun asti en jaksanut pelata mutta olin yllättynyt tämän
pituudesta, varmaan paras rpg tällä hetkellä mutta ylhäältä-
kuvattu pilaa hiukan tätä mutta ei se haittaa. :)
Keep up da g00d wörk!
Every Legend Has A Start!

User avatar
otto90x
Advanced Member
Posts: 349
Joined: Mon Aug 27, 2007 9:00 pm
Location: Lapinjärvi, Finland
Contact:

Re: Kuoleman Pataljoonat

Post by otto90x » Sat Jan 12, 2008 10:41 pm

En ole nyt uusiin versiohin koskenut, mutta jotain olen testannut. Mielestäni tämä poikkeaa muista cb rpg projekteista siten että se tarjoaa paljon hiomatonta sisältöä, kun taas muut pyrkii hiomaan niin paljon että eivät koskaan saa tarpeeksi sisältöä. Kumpi on sitten parempi sen aika näyttää.
Myst!c wrote:ERITYISESTI plussaa siitä
että olet tajunnut että peli ei ole koko näytölle. :D
kaikkien pitäisi laittaa ei koko näytölle tai ainakin että
voisi valita näytön koon.
Ja tälle ilmiölle (lähes kaikki pelit laitetaan toimimaan kokonäytöllä) on taasen sellainen yksinkertainen selitys että yleensä näin saadaan sitä tarvittavaa nopeutta lisää.
Otto Martikainen a.k.a. MetalRain, otto90x, kAATOSade.
Runoblogi, vuodatusta ja sekoiluja.

User avatar
Myst!c
Advanced Member
Posts: 259
Joined: Fri Dec 21, 2007 12:49 pm
Location: Kemi

Re: Kuoleman Pataljoonat

Post by Myst!c » Sun Jan 13, 2008 1:47 am

otto90x wrote:En ole nyt uusiin versiohin koskenut, mutta jotain olen testannut. Mielestäni tämä poikkeaa muista cb rpg projekteista siten että se tarjoaa paljon hiomatonta sisältöä, kun taas muut pyrkii hiomaan niin paljon että eivät koskaan saa tarpeeksi sisältöä. Kumpi on sitten parempi sen aika näyttää.
Myst!c wrote:ERITYISESTI plussaa siitä
että olet tajunnut että peli ei ole koko näytölle. :D
kaikkien pitäisi laittaa ei koko näytölle tai ainakin että
voisi valita näytön koon.
Ja tälle ilmiölle (lähes kaikki pelit laitetaan toimimaan kokonäytöllä) on taasen sellainen yksinkertainen selitys että yleensä näin saadaan sitä tarvittavaa nopeutta lisää.

Njoo eräät viisaat selittivät että koneen ei tarvitse käyttää tehojaan muuhun
jos joku esim nettipeli on päällä että kone pystyy pyörittämään sitä. :S
Ihmettelen vain sen kantilta että peli pyörii hyvin sen "isouteen" verrattuna
vaikka ei tämä kone mikään huonokaan ole. :S
Every Legend Has A Start!

User avatar
jannepelaa
Active Member
Posts: 101
Joined: Tue Aug 28, 2007 2:27 pm

Re: Kuoleman Pataljoonat

Post by jannepelaa » Tue Jan 15, 2008 3:58 pm

[Offtopic]Ikkunoituna pelille jää vähemmän tehoja, koska ikkunajärjestelmä, yms. kuluttavat sitä.[/Offtopic]

User avatar
Myst!c
Advanced Member
Posts: 259
Joined: Fri Dec 21, 2007 12:49 pm
Location: Kemi

Post by Myst!c » Tue Jan 15, 2008 5:03 pm

Ömm.. Toi oli aika tarpeeton viesti. :S Tiesin asian ja
sinun ei olisi tarvinut postata enää tuohon aiheeseen,
tietenkin jos peliä arvostelet tai jotain, tämä viesti on
kyllä yhtä hyödytön. ^^´
Every Legend Has A Start!

Post Reply