4D-Snake

Jaa meneillään olevat projektisi tai valmiit pelit muun yhteisön kanssa täällä.
User avatar
Mickey
Newcomer
Posts: 33
Joined: Sat Feb 09, 2008 11:32 am
Location: Liminka

4D-Snake

Post by Mickey » Sun Mar 20, 2011 3:46 pm

Perustin alkuvuodesta Ikuisen Aloittelijan kanssa pienen pelintekoryhmän nimeltä 4-Dimensional Games.Kuten nimestä näkyy, keskitymme tekemään pelejä, joissa on neljä tilaulottuvuutta tavallisten kahden tai kolmen sijasta. Lisätietoja neliulotteisuudesta löytyy täältä.

Ensimmäinen pelimme, 4D-Snake on neliulotteinen muunnelma perinteisestä matopelistä. Siinä käytetään kavaljeeriperspektiiviä, johon on lisätty neljäs ulottuvuus. Kolmannen ulottuvuuden tavoin se on piirretty vinoon ja sen mitat on puolitettu. Se on kuitenkin vaakasuunnassa toisinpäin. (Totta, tuo oli hankalasti muotoiltu lause, mutta eiköhän se pelatessa kirkastu ;) )

Koska pelin projektio ei ole kovin yksiselitteinen, suosittelen käyttämään pelatessa apuna peli-ikkunan vasemmasta yläkulmasta löytyviä omenan ja madon pään koordinaatteja.

Kuvan pelistä sekä itse pelin löytää täältä. Toivotan kiinnostavia hetkiä pelin parissa, ja vertailun vuoksi kerron, että henkilökohtainen ennätykseni on 60 pistettä ja se on tehty vaikeusasteella 2.
EDIT:

Uusi versio on nyt julkaistu. Sen pitäisi olla huomattavasti käyttäjäystävällisempi. Löydät sen samasta osoitteesta kuin ennenkin, linkki on tuossa ylempänä.

Last edited by Mickey on Mon Jun 20, 2011 1:39 pm, edited 4 times in total.
4-Dimensional Games:
Kotisivu (Täältä löydät tietoja sekä peliemme latauslinkit.)
Facebook-sivu (Täältä löydät esimerkiksi uutisia peliemme ja sivumme päivityksistä.)

User avatar
Awaclus
Forum Veteran
Posts: 2938
Joined: Tue Aug 28, 2007 2:50 pm
Location: Sulkava

Re: 4D-Snake

Post by Awaclus » Sun Mar 20, 2011 5:00 pm

Mutta neljäs tilaulottuvuushan tunnetaan myöskin nimellä "aika", ja tähän tulokseen taisi tulla suurin osa tämän foorumin väittelijöistä, tieteilijöistä ja filosofeista. Lisää tietoa asiasta löytyy Väittely-/tiede-/filosofiatopicista yleisen keskustelun puolelta.
Every day I'm reshuffling.
[22:19] <@Grandi> Ha! Tiesin koko ajan, että Awaclus_ oli Awaclus. Hieno peitenimimerkki, mutta Grandia et huiputtanut.

User avatar
Mickey
Newcomer
Posts: 33
Joined: Sat Feb 09, 2008 11:32 am
Location: Liminka

Re: 4D-Snake

Post by Mickey » Sun Mar 20, 2011 5:19 pm

Chaosworm wrote:Mutta neljäs tilaulottuvuushan tunnetaan myöskin nimellä "aika", ja tähän tulokseen taisi tulla suurin osa tämän foorumin väittelijöistä, tieteilijöistä ja filosofeista. Lisää tietoa asiasta löytyy Väittely-/tiede-/filosofiatopicista yleisen keskustelun puolelta.
Itsekin olen todennut, että kokemus ajasta voi olla projektio neljännestä tilaulottuvuudesta, sillä miksi ulottuvuuksia olisi useampaa tyyppiä. Kuitenkin, yleensä puhutaan erikseen ajasta ja tilaulottuvuuksista. Joka tapauksessa, peleissämme on neljä sellaista ulottuvuutta, joita ei ole projisoitu ajaksi.
4-Dimensional Games:
Kotisivu (Täältä löydät tietoja sekä peliemme latauslinkit.)
Facebook-sivu (Täältä löydät esimerkiksi uutisia peliemme ja sivumme päivityksistä.)

User avatar
Jonez
Devoted Member
Posts: 575
Joined: Mon Aug 27, 2007 8:37 pm

Re: 4D-Snake

Post by Jonez » Mon Mar 21, 2011 1:19 pm

Sinänsä ihan mielenkiintoinen idea. Peli vaikutti aika hiotulta omalla askeettisella ulkoasullaan, mutta toteutuksessa voisi olla mielestäni parantamisen varaa. Itselläni oli ainakin ihan liikaa vaikeuksia hahmottaa se neljäs ulottuvuus, joten peli meni lopulta siihen, että yritin saada ne yläkulmassa olevat koordinaatit vastaamaan toisiaan. Onko tosiaan mahdollista päätellä miten pitää liikkua itse kuvan perusteella? Jos on, voi peli olla erittäin mielenkiintoinen. Jos ei, vastaa seuraava koodi periaatteessa täysin samaa asiaa:

Code: Select all

FrameLimit 40
Const MAX_DIST = 10
Const TASO = 0.1

dir = 1
pisteet = -1
Repeat
    If RoundDown( a# ) = tarA And RoundDown( b# ) = tarB And RoundDown( c# ) = tarC And RoundDown( d# ) = tarD Then 
        pisteet + 1
        tarA = Rand( -MAX_DIST, MAX_DIST - 1 )
        tarB = Rand( -MAX_DIST, MAX_DIST - 1 )
        tarC = Rand( -MAX_DIST, MAX_DIST - 1 )
        tarD = Rand( -MAX_DIST, MAX_DIST - 1 )
    EndIf
    
    a = a + ( dir = 1 ) * TASO
    b = b + ( dir = 2 ) * TASO
    c = c + ( dir = 3 ) * TASO
    d = d + ( dir = 4 ) * TASO

    If a > MAX_DIST Then a = -MAX_DIST
    If b > MAX_DIST Then b = -MAX_DIST
    If c > MAX_DIST Then c = -MAX_DIST
    If d > MAX_DIST Then d = -MAX_DIST

    If KeyHit( CbKeyW ) Then
        dir = 1
    ElseIf KeyHit( CbKeyA ) Then
        dir = 2
    ElseIf KeyHit( CbKeyS ) Then
        dir = 3
    ElseIf KeyHit( CbkeyD ) Then
        dir = 4
    EndIf
   
    Color cbRed
    Text 20, 40, tarA + " " + tarB + " " + tarC + " " + tarD

    Color cbWhite
    Text 20, 20, "W A S D muuttaa arvoja. Yritä saada ne samoiksi."
    Text 20, 60, RoundDown( a ) + " " +RoundDown( b ) + " " + RoundDown( c ) + " " + RoundDown( d )
    Text 20, 80, "Pisteet: " + pisteet
    
    DrawScreen
Forever
Eli ei oikeastaan kovin antoisaa. Jos luotte neljännen ulottuvuuden, kannattaa varmaan karttaa reaaliaikaa ja hakea vaikka jotain vuoropohjaista strategiaa.
-Vuoden 2008 aloittelijan ystävä -palkinnon voittaja-
Image <- protestipelikilpailun voittaja.
Space War

User avatar
Sly_Jack0
Devoted Member
Posts: 612
Joined: Mon Dec 10, 2007 9:25 am

Re: 4D-Snake

Post by Sly_Jack0 » Mon Mar 21, 2011 1:39 pm

Samoilla linjoilla Jonezin kanssa. Idea vaikutti todella mielenkiintoiselta, mutta pelattavuus oli suoraan sanottuna helvettiä. En yhtään hahmottanut mitenkä mato liikkuu, enkä saanut ensimmäistäkään omenaa kerättyä ennen kuin kyllästyin.

User avatar
Mickey
Newcomer
Posts: 33
Joined: Sat Feb 09, 2008 11:32 am
Location: Liminka

Re: 4D-Snake

Post by Mickey » Mon Mar 21, 2011 6:29 pm

Kiitoksia kommenteistanne. Suunnitteilla on erilaisia projektioita, joita käyttämällä pelkän kuvan avulla pelaaminen olisi mahdollista. Lisäksi tekeillä on vuoropohjainen neliulotteinen ristinolla (Täysin yksiselitteisellä projektiolla, joka sopii myös ruutupaperille :D ). Nykyisellä projektiolla voi kahden koordinaatin paikalleen asettamisen jälkeen suunnistaa silmämääräisesti. Ja vaikka kuva olisikin turha, sen olemassaolo tekee mielestäni pelaamisesta mielekkäämpää.
4-Dimensional Games:
Kotisivu (Täältä löydät tietoja sekä peliemme latauslinkit.)
Facebook-sivu (Täältä löydät esimerkiksi uutisia peliemme ja sivumme päivityksistä.)

Ghost
Newcomer
Posts: 1
Joined: Sun Mar 20, 2011 7:32 pm

Re: 4D-Snake

Post by Ghost » Mon Mar 21, 2011 7:31 pm

Laadukkaasti tehty peli, vaikka itselläkin oli vähän vaikeuksia tuon hahmottamisen kanssa.

User avatar
Mickey
Newcomer
Posts: 33
Joined: Sat Feb 09, 2008 11:32 am
Location: Liminka

Re: 4D-Snake

Post by Mickey » Mon Mar 21, 2011 8:32 pm

Ikuisen Aloittelijan kanssa teimme hieman päätöksiä tulevaa versiota koskien. Siihen tulee kaksi projektiota, joista voi valita. Toinen on nykyinen, toinen hieman tyypillisempi ja selkeämpi. Lisäksi tulee mahdollisuus valita, ovatko pelin värit "normaalit" eli nykyisenkaltaiset vai paikannuksessa auttavat. Muitakin uudistuksia voi tulla, mutta niistä ei ole vielä tietoa.
4-Dimensional Games:
Kotisivu (Täältä löydät tietoja sekä peliemme latauslinkit.)
Facebook-sivu (Täältä löydät esimerkiksi uutisia peliemme ja sivumme päivityksistä.)

User avatar
Mickey
Newcomer
Posts: 33
Joined: Sat Feb 09, 2008 11:32 am
Location: Liminka

Re: 4D-Snake

Post by Mickey » Sun Mar 27, 2011 8:35 pm

Noniin, uusi versio on nyt julkaistu. Kuvan avulla suunnistamiseen on nyt useitakin keinoja. Ensinnäkin, värimaailman voi säätää niin, että etäisyys kolmannessa ulottuvuudessa lisää vihreyttä ja etäisyys neljännessä ulottuvuudessa sinisyyttä. Ei kuitenkaan ole kovin helppoa erottaa vierekkäisiä värejä toisistaan, joten vaikka tästä voi olla apua, tämä ei kuitenkaan riitä ainoaksi suunnistuskeinoksi. Onneksi on kuitenkin toinenkin apukeino, reunamerkit. Pelialueen kolmiulotteisiin seiniin (soluihin) piirretään, jos asetuksissa on niin säädetty, kolmiulotteisia merkkejä, jotka ilmaisevat madon paikan kaikissa kyseisen solun ulottuvuuksissa. Lisäksi solujen kaksiulotteisiin seiniin piirretään kaksiulotteiset merkit helpottamaan näiden kolmiulotteisten merkkien paikannusta.

Lisäksi asetukset, joita nyt on siis enemmän, tallentuvat.
4-Dimensional Games:
Kotisivu (Täältä löydät tietoja sekä peliemme latauslinkit.)
Facebook-sivu (Täältä löydät esimerkiksi uutisia peliemme ja sivumme päivityksistä.)

User avatar
Frozen
Advanced Member
Posts: 282
Joined: Fri Jan 01, 2010 5:46 pm
Location: Suomi

Re: 4D-Snake

Post by Frozen » Sun Mar 27, 2011 9:06 pm

Tässä ei kyllä mun mielestä ole ollenkaan enää mitään pelaamisen iloa :| Yhden pisteen metsästämiseen menee enemmän kuin liikaa aikaa, kun pitää saadaa kaikki koordinaatit oikein säädettyä. Pelin pelaamiseen ei tarvita kuin pelkät koordinaatit ja loput grafiikat ovat oikestaan turhia...
Last edited by Frozen on Sun Mar 27, 2011 9:29 pm, edited 1 time in total.
Image
Työn alla:
Jotakin epäjulkaistua

User avatar
ukkeli
Active Member
Posts: 123
Joined: Thu Jan 28, 2010 10:01 pm

Re: 4D-Snake

Post by ukkeli » Sun Mar 27, 2011 9:17 pm

Samaa mieltä. Jos siinä oisi kunnon törmäystunnistus niin tätä jo pelaisi.
...

User avatar
JATothrim
Tech Developer
Tech Developer
Posts: 605
Joined: Tue Aug 28, 2007 6:46 pm
Location: Kuopio

Re: 4D-Snake

Post by JATothrim » Thu Apr 21, 2011 11:28 am

Haluaisin pelata peliä, mutta mutta. Tarvisisin lähdekoodit tähän.
Tällä koneella yksikään toisella koneella käännetty CB-Ohjelma ei toimi. Tai oikemmin "Build Exe", eli editorin ulkopuolelta käynistettynä. Ohjelmat kaatuvat Maviin heti käynnistyttyään.

F5 startti toimii taas ilman mitään ongelmia. :(
-On selkeästi impulsiivinen koodaaja joka...
ohjelmoi C++:lla rekursiivisesti instantioidun templaten, jonka jokainen instantiaatio instantioi sekundäärisen singleton-template-luokan, jonka jokainen instanssi käynistää säikeen tulostakseen 'jea'.

User avatar
MAVmaggot
Advanced Member
Posts: 468
Joined: Fri Aug 31, 2007 10:18 pm
Location: bitspace

Re: 4D-Snake

Post by MAVmaggot » Tue Apr 26, 2011 12:24 am

Kuten sanottu niin tämä reaaliaikaisuus on kyllä vähän liikaa neljänteen ulottuvuuteen. Idea on kyllä todellakin omaperäinen ja erittäin mielenkiintoinen, mutta pelin toteutus jäi vähän kehnoksi (toisaalta ei sitä paremminkaan oikein voi tehdä). Toivoisin kuitenkin todella että saisin tuon ristinollan joskus valmiina nähdä. Kuten Jonez jo sanoikin, vuoropohjaisuus voisi todellakin tehdä ihmeitä tämänkaltaisen idean kanssa. Onnea projektille kuitenkin.

DJ-Filbe
Devoted Member
Posts: 853
Joined: Sat Feb 20, 2010 3:18 pm

Re: 4D-Snake

Post by DJ-Filbe » Tue Apr 26, 2011 8:16 pm

Jännä idea. Onnea projulle tältäkin suunnalta.

Risord
Newcomer
Posts: 4
Joined: Thu Mar 27, 2008 5:21 pm

Re: 4D-Snake

Post by Risord » Sun May 08, 2011 7:05 pm

Chaosworm wrote:Mutta neljäs tilaulottuvuushan tunnetaan myöskin nimellä "aika", ja tähän tulokseen taisi tulla suurin osa tämän foorumin väittelijöistä, tieteilijöistä ja filosofeista. Lisää tietoa asiasta löytyy Väittely-/tiede-/filosofiatopicista yleisen keskustelun puolelta.
Kun puhutaan ulottuvuuksista fysiikan puolella niin puhutaan muodossa tilaulottuvuudet + aika ulottuvuus koska aika on hyvin erillainen ulottuvuus ominaisuuksiltaan kuin edelliset. 4. ulottuvuus on aika kun puhutaan 3D realimaailmasta.

Itse pelistä: 3D amatööripelissä ei kovin usein ole etu. Jos katsoo arvosteluja niin arvosana = sqrt(arvosana jos olisi 2D). 4 ulottuvuus vie vielä syvemmälle. Ongelma on siinä että 3D:stä voit tehdä illuusion 2D näytölle. Jos yrität kuvata 4 ulotteista avaruutta niin mössöähän siitä tulee kun ei 2 ylimääräistä ulottuvuutta voi fiksusti illusioida. Monimutkaisempien 3 ulotteisten kappaleiden realistisen näköinen illusiointi vaatii pintojen valaistuksen huomioon ottamisen jotta muoto "näkyy".

4 ulotteisuus ei kuintenkaan ole kenties aivn tuhoon tuomittu idea. Omasta mielestäni kannattaisi keskittyä kuvaamaan 3D avaruutta jossa osittain olisi / jonka läpi menisisi 4 ulotteisia esineitä. Näiden kappaleiden geometrinen mallentaminen voisi olla varsin mielenkiintoista. Tai kamera voisi siirtyä 4 ulottuvuuden suhteen mutta tosiaan noita geometrioita mallentaessa taitaa olla viisainta jättä cool basic pois laskuista :D

User avatar
Awaclus
Forum Veteran
Posts: 2938
Joined: Tue Aug 28, 2007 2:50 pm
Location: Sulkava

Re: 4D-Snake

Post by Awaclus » Sun May 08, 2011 9:34 pm

Risord wrote:
Chaosworm wrote:Mutta neljäs tilaulottuvuushan tunnetaan myöskin nimellä "aika", ja tähän tulokseen taisi tulla suurin osa tämän foorumin väittelijöistä, tieteilijöistä ja filosofeista. Lisää tietoa asiasta löytyy Väittely-/tiede-/filosofiatopicista yleisen keskustelun puolelta.
Kun puhutaan ulottuvuuksista fysiikan puolella niin puhutaan muodossa tilaulottuvuudet + aika ulottuvuus koska aika on hyvin erillainen ulottuvuus ominaisuuksiltaan kuin edelliset. 4. ulottuvuus on aika kun puhutaan 3D realimaailmasta.
Aika on 100% identtinen ominaisuuksiltaan kuin muutkin ääretön määrä tilaulottuvuuksia. Ihminen vain käsittää sen eri tavalla.

Kuten sanoin, suosittelen lukemaan sen Väittely-/tiede-/filosofiatopicin keskustelun, jossa selitin asiaa hieman tarkemmin.
Every day I'm reshuffling.
[22:19] <@Grandi> Ha! Tiesin koko ajan, että Awaclus_ oli Awaclus. Hieno peitenimimerkki, mutta Grandia et huiputtanut.

Risord
Newcomer
Posts: 4
Joined: Thu Mar 27, 2008 5:21 pm

Re: 4D-Snake

Post by Risord » Mon May 09, 2011 2:19 am

Chaosworm wrote: Aika on 100% identtinen ominaisuuksiltaan kuin muutkin ääretön määrä tilaulottuvuuksia. Ihminen vain käsittää sen eri tavalla.

Kuten sanoin, suosittelen lukemaan sen Väittely-/tiede-/filosofiatopicin keskustelun, jossa selitin asiaa hieman tarkemmin.
Noniin ja sitten offtopicaamaan.
Kyllähän sinä tuolla näköjään miettinyt jotain varsin hienosti. Mikä on 4. mikä on 5. jne. ovat vain sopimuskysymyksiä. Joissain tiede jutuissa vaan on käytetty tuota 3 perinteistä + muut tilat + aika joten siitä ei kannata kiistellä.

Ajassa on omien mietteideni perusteella muutama eroava tekijä:

Aika voidaan ajatella myös muutos nopeudeksi.
Jos aika kulkee nopeammin, vanhene nopeammin ja päinvastoin. Jos menet aikakoneeseen ja siirrät itsesi 50V eteenpäin et suinkaan astu ulos koneesta vuonna 2061 vaan olet itse vain 75v. Toisin sanoen jos siirryt ajassa vaikuttaa se vain siirtyjään. Kun siirryt tilaulottuvuuksien suhteen muuttuu ympäristö ympärilläsi ja siirtyjä/tarkastelija (pientä ajan kulun aiheuttamaa vanhenemista huomioimatta) samanlaisena.

Miksi aika ei olisi oleva 4D esineen ja 3D avaruuden välistä liikettä?
Jos lyöt golf palloa. Heti lyönnin jälkeen voimme tietää melko tarkasti (jos tiedämme myös ympäristön tilanteen) mihin se putoaa. Minusta on outoa että esineen geometria noudattaisi tälläisiä sääntöjä. Miksei se yhtääkkiä vain palaa takaisin tai katoa. Geometria noudattaa siis tiettyjä sääntöjä ja on kaikkea muuta kuin mielivaltainen toisin kuin 3D esine.

Kaikki voidaan ajatella miten ajatellaan mutta edellisen esimerkin jälkeen mielestäni Järkevämpää Ajatella aika eri tyyppiseksi. Toki voidaan myös miettiä olisiko 4D esineen pää koko ajan täällä ja uusi "frame" syntyisi edellisen perusteella. Tämäkin tosin poikkeaa perinteisistä tilaulottuvuuksista, koska ulottuvuudlla olisi "alku".

User avatar
koodaaja
Moderator
Moderator
Posts: 1583
Joined: Mon Aug 27, 2007 11:24 pm
Location: Otaniemi - Mikkeli -pendelöinti

Re: 4D-Snake

Post by koodaaja » Mon May 09, 2011 4:08 am

Miksipä ajalla pitäisi alku olla? Miksi aika olisi sen kummempi akseli kuin muutkaan? Vastauksen näihin ja moniin muihin kysymyksiin saatte Väittely- / tiede- / filosofiatopic -topikista. Tai offtopic-topikista. Mutta jätetään taas projektien ketjut ihan projekteille.

User avatar
MaGetzUb
Guru
Posts: 1715
Joined: Sun Sep 09, 2007 12:35 pm
Location: Alavus

Re: 4D-Snake

Post by MaGetzUb » Mon May 09, 2011 3:12 pm

koodaaja wrote:Miksipä ajalla pitäisi alku olla? Miksi aika olisi sen kummempi akseli kuin muutkaan? Vastauksen näihin ja moniin muihin kysymyksiin saatte Väittely- / tiede- / filosofiatopic -topikista. Tai offtopic-topikista. Mutta jätetään taas projektien ketjut ihan projekteille.
Offtopikkina lisäisin, että Aika on vain yksisuuntainen ulottuvuus ainakin miten me sen aistimme. (VIELÄ) :)
Solar Eclipse
Meneillä olevat Projektit:
We're in a simulation, and God is trying to debug us.

User avatar
Awaclus
Forum Veteran
Posts: 2938
Joined: Tue Aug 28, 2007 2:50 pm
Location: Sulkava

Re: 4D-Snake

Post by Awaclus » Mon May 09, 2011 4:09 pm

MaGetzUb wrote:
koodaaja wrote:Miksipä ajalla pitäisi alku olla? Miksi aika olisi sen kummempi akseli kuin muutkaan? Vastauksen näihin ja moniin muihin kysymyksiin saatte Väittely- / tiede- / filosofiatopic -topikista. Tai offtopic-topikista. Mutta jätetään taas projektien ketjut ihan projekteille.
Offtopikkina lisäisin, että Aika on vain yksisuuntainen ulottuvuus ainakin miten me sen aistimme. (VIELÄ) :)
Miten niin yksisuuntainen? Eihän sillä mitään suuntaa ole, niin kuin ei millään muullakaan ulottuvuudella. Se vain on ja pysyy paikallaan.
Every day I'm reshuffling.
[22:19] <@Grandi> Ha! Tiesin koko ajan, että Awaclus_ oli Awaclus. Hieno peitenimimerkki, mutta Grandia et huiputtanut.

Post Reply

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 9 guests